elikkä enpä sitten muistele kun ehkä muuten vaan.

10 vuotta sitten olin kotiäitinä. Tytöt olivat alle kaks vee ja n. kolme ja puoli vuotiaat. Näihin aikoihin aloin miettimään kurssille lähtöä. Se oli joku työnhakukurssi tai vastaava kotiäidit takaisin työelämään -tyyppinen. Kuitenkin kesäkuussa aloitin sitten kurssin ja työnsin tytöt vajaa neljä kilometriä perhepäivähoitajalle rattailla ja siitä sitten itse kurssille. Tavallaan se kurssi oli aika lailla hyödytön mutta kuitenkin tavallaan "henkireikä". Olin kuitenkin aika lailla yksikseni lasten kanssa kotona kun tyttöjen isä teki reissuhommia.

Viisi vuotta sitten tuli ero - lopullinen. Minä jäin tyttöjen kanssa kolmistaan. Tosin ei meidän arki siitä paljoakaan muuttunut - kolmistaan me enimmäkseen oltiin oltu aiemminkin. Välillä tuntui eron jälkeen että isä oli enemmän lastensa kanssa kuin aiemmin (välillä taas ei - omat ongelmansa hänelläkin - itsensä kanssa ja ns. tyttöystävien)

Kolme vuotta sitten tehtiin lopputyötä opiskelukaverin kanssa. Hän työskenteli samalla ja minä etsin töitä. Vuoden lopussa saatiin sitten todistukset käteen. Vuoteen oli tapahtunut kaikenlaista. Opinnäyte ei aluksi tuntunut edistyvän kun ko puljussa minne sitä tehtiin oli kaikenmoisia byrokratiajuttuja. Syksyllä lopputyön tekoa vaikeutti hieman Mimin nilkkaan ilmaantunut tulehdus, joka vaati sairaalahoitoakin. Mutta kaikki järjestyi sitten parhain päin: jalka parani ja lopputyökin saatiin tehtyä

Vuosi sitten aloitin nykyisessä työpaikassani. Nyt alkuvuodesta vakinaistettiin ja odottelen tässä kesälomaa, jota en olekaan moneen vuoteen saanut viettää kesällä - ja vielä palkallisena.

Tällä hetkellä asiat on aika hyvin. Olen tyytyväinen, mutta ainahan niitä on unelmia... ja niin pitääkin olla.