Piti tarkistaa yksi laskujuttu. Yleensä en viitsi ruveta konetta kovin innoissani nykyään availemaan illalla. Tai nythän ollaan jo seuraavan vuorokauden puolella.

Jossua käytin pianotunnilla, kamu oli mukana. Hänen kanssaan sitten käväistiin kahvilla ja kaupassa. Kotiin saavuttua lähdettiin vielä saman kamun kanssa kävelylle. Tosiaan - pääsi jo metsään kävelemään. Sitä olenkin jo kaivannut. Mulle metsä on aina ollut tärkeä paikka - nuorena kun asiat mätti, niin lähdin metsään kävelemään (ja taisin välillä siellä huutaakin "tuskaani" tai raivoani).

Katselin eilen illalla Kotikatsomon filmiä "Eläville ja kuolleille". Kertoi perheen surutyöstä ensimmäisenä vuotena lapsen menettämisen jälkeen. Oli rankkaa katsottavaa - itsellekin tuli paljon ajatuksia kuolemasta mieleen. Luin äskettäin Anna-Leena Härkösen kirjan "Loppuunkäsitelty" ja sen tiimoilta tuli mieleen itsemurhat - muistelin tuntemiani ihmisiä, jotka siihen olivat päätyneet ja oikeastaan kauhistuin, että niinkö monta heitä oli ollut jotka ns oman käden kautta päätyivät siihen ratkaisuun. Olen itse tullut siihen ajatukseen että vaikka se on jäljelle jääville tosi kamala tilanne eikä siitä luultavasti täysin selviä koskaan - kuitenkin ihminen joka sen tekee - hän ei ole nähnyt enää muuta ratkaisua. Ja aika usein lähellä olevat eivät näe sitä tuskaa mikä siellä takana on - jollain lailla ne ehkä ymmärtää sitten ajan kanssa tai sitten ei.

Kuolemasta - siitä en tiedä mitään. Parikymppisenä olin töissä vanhainkodissa sairasosastolla vuoden verran. Varsinaisesti en nähnyt kuolleita, mutta saatoin just vaikkapa edellisenä päivänä pestä vanhuksen joka sitten kuoli yöllä. Moni heistä ikäänkuin hetkellisesti näytti voivan paremmin...

Oma mummoni täyttää pian 91 vuotta - ja on nyt ollut vuoden verran palvelutalossa. Hän sairastaa Alzheimerintautia eikä enää tunne meitä. Isäni (poikansa) tuntee mutta ei välttämättä tiedä mikä hän hänelle on. Itse en ole vähään aikaan käynytkään siellä mummoa katsomassa - meiltä on sinne kuitenkin yli 70 km matkaa. Viimeksi kun kävin - ei tuntenut mutta aina välillä pilkahti mummun huumori jostain sieltä aivojen kätköistä. Meiän huumori ei ole ehkä kaikkein kevyimmästä päästä. Vakaville asioillekin on pystytty nauramaan...

Mutta nyt lähden tästä sänkyyn. Väsyttääkin jo ja aamulla on taas töihin lähdettävä. Kokeilin taas illalla verenpainetta - ei ollut niin korkea kuin aamulla mitattaessa mut parantamisen varaa olisi