Äsken kävin raahaamassa kuusen roskiksen viereen pois vietäväksi.  Joulu on tältä erää taas vietetty. Tänä vuonna en paljoakaan stressannut. En edes laittanut kaikkia joulukoristeita esille - kuusessakin lähinnä olkikoristeita ja tietenkin kynttilät. Ei sitä joka vuosi kaikkea tarvitse. Tytöt ovat jo sen verran isoja etteivät kaikkea vaadi perinteiden mukaan noudattaa.

Ulos en laittanut valoja - ei oikein ollut sopivaa hetkeä. Töiden jälkeen aina pimeää ja viikonloppuisin lähes aina menossa... mutta polttelin kyllä kynttilää lyhdyssä. Tunnelmaa sekin tuo.

Muutenkin olen mietiskellyt elämääni. Kaksikymmentä vuotta sitten alkoi aika joka on minut tähän nykyisyyteen tuonut. Tapasin silloin tyttöjeni isän. Kaksikymmentä vuotta - melko pitkä aika se. Muistan vielä sen elävästi. Tarkoitus ei ollut lähteä minnekään - viettää vaan iltaa opiskelijakämpässä. Sitten yhtäkkiä hyppäsin suihkuun ja sitten lähdin paikalliseen tuttuja etsimään. Siinä sitten huomasin parin miehen tuijottavan seinän viereltä. Kuiskuttelevan toisilleen. Toinen tuli sitten mun luokse ja kysyi onko tulitikkuja. Sanoin etten polta, hän lähti pois ja palasi hetken kuluttua sanoen jos kuitenkin istuisin tässä. Siitä se sitten lähti....

Niin pienessä hetkessä on ihmisen tulevaisuus... Sen seurauksena mulla on tyttöni, elämäni tärkeimmät... ja istun tässä